maanantai 29. lokakuuta 2012

Jämäkokkailut osa 1

 Viikonlopun jäljiltä mun jääkaapissa oli mm. pari ylimääräistä porkkanaa, paprikaa, piparjuurta, juustoraastetta ja kolmen juuston kermaa. Eilen kelailin, että mitäköhän teen noilla kaikilla ruoilla ja päätin, että teen kasvismakaronilaatikon! Tuli erittäin loistavan hyvää, sitä riittää nyt parille seuraavallekin päivälle ruoaksi. Paistoin siis kasvikset + pari valkosipulinkynttä pannulla, keitin makaronit, sekoitin kaiken sekaisin ja lisäsin munakermamaidon joukkoon ja pinnalle juustoraastetta!

KAIKKI SEKAISIN PANNULLA \o/
Valmista syötäväksi :3

Kuten alemmasta kuvasta voi päätellä, minulla ei ole uunivuokaa täällä. Täytyisi hankkia. Kerran ostin kaupasta tuollaisen kolmen alumiinivuoan setin, kun tarvitsin yhtä tiramisun kuljettamiseen.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

plupluplu

Tänä viikonloppuna oli hieman juhlittavaa, jes! Perjantaina pidin kavereilleni Halloween-juhlat ja oli oikein mukavaa. Tein muutamia hyviä herkkuja. Valitettavasti onnistuin jotenkin sössimään marengit ja ne paisuivat uunissa ja myös ehkä paloivat hieman.

Marenkikummituksia, melko tyhjä sipsukulho (oli siinä illemmalla
enemmänkin täytettä!) sekä kasvismureke mörkömatoja :3
Kuvasta puuttuu kurpitsapiirakka, sitä syötiin hieman myöhemmin
Minä ja Vilma :3

Eilen olin pikkuveljeni ja isäni kanssa SIKin syyssitseillä / S-klubin lokajouluissa. Oli oikein hauskaa ja ai että kun oli namia ruokaa! Alkuruoaksi ollut kanttarelli-keitto oli vain jotain niin täydellistä, samaten pääruoan härän kuve. Niin pehmeää ja hyvin kypsytettyä. Ja toki jälkkärikin oli aivan loistokasta, lakritsi creme bruleeta. Hieman vierastan lakritsi-jälkkäreitä, mutta tuossa se maistui niin hienovaraisen pehmeästi että ilollahan sitä suuhunsa lappasi.

Niin hyvää! ;w; Menun mukaan tää oli
kanttarelli cappuccino, nimi tulee varmasti
tuosta maitovaahdosta c: Ja sit toi vihree on
timjamiöljyä.
Perunakakkua, hunajakasviksii ja härän
kuvetta! Okei, toi herkkuliha on vähän piilossa
tässä kuvassa mut hurh niin täydellistä <3
:3
Jee opin tekee sitsi-korvat!

Tänään olen lagitellut ja kävin myös äänestämässä! Olisi kiva seurata vaalitulokset loppuun asti, mutta huomenna mulla alkaa työssäoppiminen Ison Omenan Citymarketissa, joten täytyypi mennä suht hyvissä ajoin nukkumaan.

tiistai 23. lokakuuta 2012

I'm really tired, it's good time to write some shitty stuff

Voi herppanderppan kun ihminen osaakin olla väsynyt. Vaikka just tulin  ihanan virkistävältä ja levolliselta lomalta takaisin Espoon tuoksinaan. No fair.

sentään glögiä on jo kaupoissa <3 so happy!

Viime viikolla lomailuni jatkui yöllisten leipomisten jälkeen varsin mukaisasti. Minua huvitti suunnattomasti huomata, että Mikkelin keskustassa on uusia, PINKKEJÄ, katukylttejä. Ai että. Keskiviikkona kävin hieman paardeilemassa Mikkelin yössä, oli erittäin kivaa! Laitoin päälleni samana päivänä henkkamaukan alennuksista löytyneen bleiserin, wuhuu.

pinkki on paras :D ja sade :D
bleiseri: H&M
kaulakoru: luoja ties mikä vanha
mekko: yhdestä nyt jo lopetetusta
vaateliikkeestä Mikkelistä
bootsit: PRISMA (paras <3)

Torstaina lähdin matkaamaan kohti Joensuuta ystävälleni Rebekalle. Siellä oli oikein mukaisaa, katsoimme sielläoloaikanani kahdeksan elokuvaa, huh huh! Vois vaikka heittää tähän listan elokuvista: Aamunkoi osa 1, P.S. I love you, Kuningasjätkä, Nälkäpeli, Kingdom of Heaven, Iron Sky, Australia sekä Lumikki ja metsästäjä. Ihan kelpo katseltavia elokuvia, mikään nuista ei kuitenkaan räjäyttänyt tajuntaani, yhy.

Joensuun Iso Myy :]
Ostettiin tätä uutta Maraboun valkosuklaata.
PITÄISI maistua vaniljalta, mutta mä en
ainakaan saanut mitään vaniljan makua irti
omilla makuhermoillani :<

Perjantaiaamuna oli ihana herätä siihen, kun Rebekka tuli mun patjan viereen ja sanoi "tein sulle aamupalaa" ja laskee lattialle lautasen ja teemukin. Ah.

maksamakkaraa näkkärin päällä ja kiivi <3

Juuh elikkäs, nyt tulee niin kankeeta tekstiä ettei mitään rajaa. Olen täs parina viime yönä nukkunut laittoman vähän ja tänään oli ihana kahdeksan tunnin koulupäivä. Lisäksi kävin pikkuveljen kanssa tekemässä Mensan älykkyystestin. Oli varsin mukava kokemus c: Matkalla Kamppiin kävelimme Fredalla olevan teepuoti The Ouncen ohi ja maisteltiin viikon teetä, jee! Oon aina halunnu maistaa tuossa tiellä teetä, mutta enpä ole koskaan "saanut aikaiseksi".
tahtoisin vain lasisen teepannun ;__;

Kohta tulee viikonloppu ja HALLOWEEN, jihuu!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ready, set, cheesecake!

Tässäpä olisi valmis kakku uunistatulon ja jääkaappijäähdyttelyn jäljiltä! :3



Siinä teille vielä hieno kuva kakkupalasesta, siitä huomaa miten tuo on kivasti kerrostunut. Kakku onnistui oikein hyvin (eikä näyttänyt enää uunistatulon jälkeen niin rumalta hehs), tosin kaikista sisin suklaaraita oli ehkä aivan aavistuksen liian raaka ainakin minun perfektionisti-makuuni. No, kyllä mä joskus vielä onnistun kikkailemaan tästä täydellistä! Mutta maku on aivan paikallaan, jes <3

Olin äsken tekemässä kasvisrisottoa sillä jäätävä nälkä. Ihmettelin sitten että mihinköhän äiti on laittanut valkoviiniin. Soitin äidille ja sepä oli unohtanut viinin laukkuunsa ":D" No ei voi mitään, tässä sitä nyt ootellaan, että äippä tulee kotia ja tuo mulle kaikista välttämättömimmän risottoainesosan. Hurh.

Yöleipurointia


Teinpä sitten perinteiset Mikkeli-meitsit ja päätin aloittaa leipomisen puoliltaöin. Nyt on juustokakku uunissa puoli kolmeen asti. Kivaa. Sen jälkeen kakku saa jäähtyä ja mennä jääkaappiin, ihanaa herätä seuraavana aamuna tietoisena siitä, että juustokakku odottaa syöjäänsä!

suklaata tuorejuustomössöön :3
raitoja!

Tuosta tulee siis tuollainen raidallinen juustokakku. Toiset raidat ovat vaniljan makuisia ja toiset suklaan. Kakusta tuli oikeasti erittäin ruma, otan varmaan huomenna kuvan uunivalmiista ja jäähtyneestä herkusta!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Somewhere in the Middle of ITÄ-SUOMI

Huh, oon Mikkelissä! Meillä alkoi syysloma viime perjantaina, jepajee. Perjantai oli kiva, etenkin ilta. Kävin Villen kanssa leffassa katsomassa To Rome With Love. Oli ihan kiva elokuva, naurettiin paljon! Ei tainnu muut katsojat oikein nauraa ja muutenki huomasin, että oltiin ehkä nuorimmasta päästä mitä katsojakuntaan tuli. Niin paljon keski-iän ylittäneitä ja eläköityneitä.


Lauantaina menin Sakura Partyyn. Oli aiiivan superkivaa, siellä oli paljon tuttuja ihmisiä ja kavereita, ah. Harmi vain kävijöitä ei ollut mitenkään kauhean paljon, mutta se mennee tapahtuman neitseellisyyden piikkiin. Seuraavalla kerralla sitten enemmän ihmisiä! Lähdin hyvän kaverini kanssa paardeista reilu tunti ennen ovien sulkemista, sillä halusin käydä YLILAUTAMIITISSÄ. Ebin. Sielläkin oli ihan kivaa.

mekko: Rose Fan Fan
kengät: K-Kenkä
kaulakoru ja korvikset: Ninja
polvisukat: Lindex

Kiitokset Villelle kuvasta! =^__^= <3

Eilen matkasin hieman väsyneenä ja semisti krapulaisena Mikkeliin syyslomaa viettämään. Oli ihanaa päästä kotona huomaamaan, että täällä sitä vaan on mikrolämmitystä vaille valmista ruokaa. Tänään äiti kuitenkin nakitti mut tekemään ruokaa ja todennäköisesti kokkaan myös huomenna ja ylihuomenna. Tein pasta carbonaraa, hyvää tuli! Kaipa sitä täytyy myös leipoa tässä vielä ennen kuin lähden torstaina matkaamaan kohti Joensuuta hyvän kaverini luokse.

mättöä ;w; <3

Ennen kokkailuja kävin tänään äidin kanssa viemässä meidän automme huoltoon ja odotellessa kävimme mm. läheisellä isolla kirppiksellä. Löysin muutaman kivan jutunkin sieltä, jeejee! c:

Reaalikirppis, kivasti saavuttiin paikalle 10:50!
Niin kivoja ja halpoja vaatteita!
Supersöpö kappa ^__^ Joskus tulevaisuudessa
johonkin omaan kämppääni tän laitan, en kyl tonne
nykyseen opiskelijasoluläävään hahaha.
Ai niin, käytiin äidin kanssa myös poliisiasemalla ja mä siinä
kun oottelin äidin asiointia niin piirtelin lapsille tarkoitetulla
piirustelupöydällä. Tosta piti tulla susi mut sit se näytti peuralta
ja noh, siitä tuli tommonen hassu :3
Kirjoitin hienoon taideteokseeni
"Hyvää syksyä poliiseille! t. kuuliainen kansalainen"

Ja koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa MINÄ ja mun PUKEUTUMINEN niin tämmösenä oon tänään täällä Mikkelissä chillaillu:
paidan oon saanu isältä
tuliaisiks jostain maasta x
joskus ööö 4 vuotta sit
Mun ihana 10-vuotias pikkuveli otti ton kuvan musta, hihi <3 Se on paras ja nero!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Puuttuva palanen

Ah, olipa eilen maukas päivä.


Näin koulun jälkeen yhtä larppaus-kaveriani Helsingissä. Kävimme syömässä Picnicissä ja juttelimme kaikkea mahdollista kivaa. Kun kävelimme Forumin läpi, bongasin siellä kuppikakkuja myynnissä! Vitsit ne oli suloisen ja herkullisen näköisiä. Voisin vaikka syyslomalla Mikkelissä tehdä kuppikakkuja pitkästä aikaa.

niin söpöij :3

lämminsavulohiuuniperuna, NOMNOM

Syömisen jälkeen lähdin Kansallisoopperalle. Isäni oli edeltävänä päivänä soittanut ja kysynyt, että haluaisinko mennä katsomaan balettia Le Corsaire. Tietenkin halusin! Minun ja isäni lisäksi myös vanhempi pikkuveljeni oli mukana menossa. Oli erittäin viihdyttävä baletti. Harvemmin olen kokenut balettia oikeasti viihteenä, mutta tuossa oli kyllä paljon sellaisia viihdyke-elementtejä. Ja ai että, tuli taas hirveä himo tehdä itselleen tutu-hame joskus hamassa tulevaisuudessa <3

Tällaiset vaatteet tänään!
paita: ei mitään tietoa mistä,
loottasin ton mun nykyisen
kämpän huoneeni vaatekaapin
päältä :D
sukkahousut: Anttila
reisisukat: Lindex
kengät: Mikkelin Carslon
laukku: Lindex

Huomenna olis tiedossa Sakura Party! Kantsii tulla, jos j-pop vähänkin kiinnostaa. Mul on jo nyt vähän vaatekriisi, ei vielä mitääään tietoa mitä laittaisin päälleni. Toivottavasti se täs tän päivän aikana muotoutuis mielessä.

Tähän loppuun nolaan itseni julkisesti blogissanikin. Mut hei c'moon, niiiin söpö kappale ja maailman suloisin musavideo! Tulee ihan oma yläaste mieleen. Ja Robin on oikeesti hyvä laulamaan! Ja söpö. Hehs.


tiistai 9. lokakuuta 2012

I like to be weird

JAFFA JOULUOMENA

Joulu on selvästi tulossa, lol. Bongasin noi tänään Sellon K-marketista. Oikeesti HALOO NYT ON LOKAKUU, JOKU ROTI. Hrrrrh.

Oon aivan superrrrrväsynyt, sillä parina viime yönä on tullut nukuttua laittoman vähän. Yöunien vähyys kostautui tänään perin hauskalla tavalla koulussa, olin lounaan jälkeen hyvin pitkälti ylikierroksilla ja erittäin levoton. Kai mä jossain vaiheessa nukuin käytävän sohvallakin vähän aikaa.

Koulun jälkeen päätettiin yhden amiskaverin kanssa mennä spontaanisti Selloon kiertelemään kauppoja! Oli hauskaa, sovittelin ties mitä Gina Tricotissa ja H&M:ssä. Vero Modassa oli yks superihana haalarimekko, pitänee joku päivä mennä katusoittelemaan niin sit sen vois ostaa! En viitsinyt edes kyseistä vaatetta sovittaa, koska muuten olisi ollut liian tuskallista jättää se kauppaan.

Aiiiivan supermagee bleiseri @ Gina Tricot
lisäksi shortsit ovat GT:n, ihan semiveikeet
ylisöpö neule @ H&M, tahtoisin vain ;__;
niin ja sit viel oltii Indiskassa!
aivan superihana ja erittäin
lämmin takki, mut äh, maksaa 169€ :c
ja tuossa kätevästi näkyy paremmin
toi mun uus pipa! Lindexistä siis.

Ai niin, toissapäivänä kävin vielä iltasella yhden vanhan kaverini luona. Sain häneltä kasveja kämppääni; pari leijonankitaa ja kaksi TOMAATTIA. Siis wouh, ois kyl siistii, jos noista vehreyksistä rupeais jossain vaiheessa kasvamaan tomaatteja! Toivokaamme parasta, kerron jos tomaatinkasvatus toimii täydellisesti tai jos siitä tulee vain yksi iso katastrofi.

Ja tosiaan, eilen olin kyläilemässä Villellä! :3 Vitsit oli kivaa, datisteltiin, pelattiin korttii ja sit mä tein Villen jääkaapin jämistä meille metukka-tomaatti-omena-munakkaan! Le noms.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

have a nice weekend

Jou!


Lokakuu on lähtenyt hyvällä vauhdilla käyntiin ja olen viettänyt semimiellyttävää viikonloppua. Perjantaina kävin kaverini kanssa syömässä Grande Grillissä SYÖ Helsinki! -viikkojen kunniaksi. Oli kyllä erittäin maittavaa ruokaa ja söin itse aiiiivan liian täyteen. Ravintolan jälkeen suuntasin Venuelle, jossa oli Skins Party. Itse en ole koskaan Skinssiä katsellut, mutta menin paikan päälle, koska mm. Selma oli siellä, jee! Oli oikein hauskaa juhlia, mutta päätin kuitenkin lähteä ennen ihanan yötaksan alkua kotiin.

EN jaksanut syödä kokonaan, huh huh!

Eilen viettelin suht rauhallista päivää datailun merkeissä, mutta lähdinpä kuitenkin uudestaan Venueen illalla (oh dog what done, vois vaik pitää siihen etäisyyttä seuraavat pari kuukautta!). Tällä kertaa esiintyjänä oli Delta Heavy ja uuuuh, oli kyl niin maukasta musiikkia! Olin liikkeellä yhden irkki-kaverini kanssa ja tulipa nopeasti nähtyä myös Villeä (tahtoisin vain tutustua sinuun paremmin). Illan aikana tuli tanssittua ja riehuttua aivan henkensä edestä. Hauskinta on se, ettei mun jaloissa itse asiassa tunnu ollenkaan eiliset pomppimiset! Kai mä oon sit nykyään niin TERÄKSISESSÄ KUNNOSSA.

tältä näytin! huomatkaa hienot naamasensuurit.

Ai niin, ostin toissapäivänä itselleni uuden pipon! Toki minulla on käyttökelpoinen ja mukava pipo jo olemassa, mutta se nyt sattuu olemaan Mikkelissä. Ja aamut rupeavat olemaan aivan ylikylmiä, joten oli pakko ostaa. Tykkään tuosta varsin paljon, se on oikein söpö! Parempi kuva tulee sitten jossain vaiheessa.


Ai niin! Tiistaina kävin kirjastossa ja lainasin aivan älyttömän paljon kirjoja! Tällä hetkellä olen lukemassa Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta ;w; Olen jo pari vuotta intohimoisesti halunnut lukea tuon teoksen! Ai että kun se on namia tavaraa, rakastan suunnattomasti. Jos hyvin käy, niin saan sen ensi viikolla hyvissä ajoin ennen SYYSLOMAA luettua. Dostojevski, olet nero <3

maanantai 1. lokakuuta 2012

ensin huonot, sitten hyvät uutiset

Hyi ku osaa väsyttää. Nukuin viime yönä aivan liian vähän.


Tänään olin hieman seikkailemassa Tapiolan suunnalla! Kävin hakemassa taiteilijakansioni kavereiden kotoa. Nyt on viimein kämpässäni mun A2-kokoinen vesivärilehtiö, vesivärit ja muutama taiteilunikin. Oli btw tosi kiva huomata, että ruska-aika on selvästi pian täällä! Syksyssä kivaa on värikkäät lehdet, muu onkin sitten vähän niin ja näin.


Niin kivat värit, oikein rakastuin! :3

Kuuntelin tänään MUSE:n uusimman levyn; the 2nd law. Kuulosti ihan hyvältä korviini, tosin oli erittäin erityyppistä kuin aiempi tuotanto. Menee vielä vähän aikaa, että ehdin oikeasti rakastua tuohon levyyn. Viimeinen raita oli kuitenkin mieleeni, siitä tuli jotenkin mieleen Ludovico Einaudi. En siis levyä vielä fyysisenä kappaleena omista, kuuntelin tuon Youtubesta kahdesti läpi. Sitten kun saan taas vähän rahaa niin ostan itselleni fyysisen painoksen. Gotta catch 'em all!

Viikonloppuna pikkuveljeni kävi lauantaina luonani ja tein kunnon juhla-aterian hänelle. Söimme nomeja lohkoperunoita, wienin leikettä, tomaattipunasipulipaprikamössöä, valkoviinikastiketta ja salaattia. Niin ja jälkiruoaksi torstaina tekemääni raparperipiirakkaa!

nomnom, dat food <3

 Loppuun vielä kaunis taideteos, minkä toteutin tänään koulussa tylsyydessäni ja terapian-tarpeessani. Siinä on kaksi tähdenlentoa, yksi opiskelijatovereistani keksi, että nuo sämpylä-palaset olisivat hyvä lisä nuiden tähtien jatkoksi. Jeejee.

happy stars

Minä ihanissa työvaatteissani!