lauantai 29. syyskuuta 2012

rhubarb

Nälkä.


Olin tänään kaverin luona kyläilemässä, tehtiin aivan liikaa ruokaa, ja sit käytiin kattomassa Ace Attorney! Lähtöni elokuviin oli hieman spontaani, kaveri vain kysyi että haluisinko lähteä myös katsomaan ja tokihan se kelpasi. Mulla ei siis ollut lippua etukäteen ja leffateatterissa mietittiin vähän aikaa et missäköhän toi lipunmyynti on. Löydettiin se ja lipunmyyjä kertoi, että just tuli neljä peruutusta ja ostin lipun. Kiitos niille peruuttaneille, muuten en olis päässyt katsomaan elokuvaa! Teatterissa oli toooosi paljon tuttuja naamoja, hihi. Tässä teille mun tän päivän vaatetukset!


t-paita: Gina Tricot
sininen paita: kummitädin vanha
hame: Morticia
sukat: Seppälä
kaulakorut: KappAhl + omatekemä

Eilen oli toooosi creepy ja aavemaisen näköinen sää, iha niiku olis jossai kauhuleffassa ollu osallisena!



Vois käydä jotain yöpalaa naukkailemassa, auttais ehkä tähän mun kovaan nälänhätään. Jos vaikka eilen tekemääni raparperipiirakkaa söisin palan. Tuli muuten parasta piirakkaa ever.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

so much activity

Huh, onpa toiminnantäyteinen päivä takana. Olin ~koko päivän poissa kotoa.

Aamulla menin yhdeksäksi Glo Hotellille, siellä oli Turvallista ryhmää rakentamassa -seminaari, johon yksi meidän amiksen opettajista mut suostutteli! Seminaari oli oikein mukava, kesti kolmeen asti. Ja ai että ne puitteet. Oli sikamagee hotelli ja se RUOKA. Aamulla oli hyviä leipäsiä ja teetä (join ton seminaarin aikana teetä aivan älyttömästi liikaa!), sit lounaalla oli tarjolla semimaukas buffetti punaviinikanoineen ja uunilohineen. Ja tietenkin seminaarin päätteeksi oli tarjolla marjapiirakkaa ja hedelmiä. Perin nautinnollista.


le nom

Hotellin jälkeen lähdin arvioituttamaan vanhan huiluni Wood Windsiin. Aion siis myydä tuon vanhan huiluseni vaikka se onkin minulle rakas. Wood Windsistä päädyin Kamppiin, sillä minun täytyi ostaa itselleni violettia suoraväriä nuita raitoja varten, ne kun varmasti tulevat haalistumaan melko radikaalisti pesujen aikana. Oli muuten suolaisen hintaista, mutta ei voi mitään, pakko oli ostaa! Kampin alakerrassa oli hieno Angry Birds -liikenneturvatempaus, jossa sai osallistua kilpailuun (osallistuin tietenkin) ja siinä sai myös kivan Angry Birds -lukkarin ja -kortin. Tuon lisäksi pystyi ylittämään "suojatien" joko vihaisen linnun tai sitten possun ohjeistamana. Olihan sitä pakko mennä suojatietä ylittämään, siitä kun sai heijastimen! Viime viikolla mietin, että heijastin olisi melko kätevä ja tuo tuli siis kuin tilauksesta. Lisäksi pidän Angry Birdsistä hurjan paljon ;w;


Siinä niitä vihaisia lintuja on! Ja suojatie.
SO CUTE~! <3
Oli hankala valita minkä heijastimista halusin!
ylikallista väriä jeeee

Kamppi-hengailun jälkeen oli aika mennä YAMA:n kertsille, oli varsin mieluisaa. Kävin kahden ystäväisen kanssa syömässä Forumin alakerrassa (omnomnom halloumi-kanaa) ja itse kertsillä pienen piirtelyn lisäksi tuli katsottua animea aivan vitusti liikaa. Animea. Kolme. Vitun. Tuntia. Putkeen. HUH. Katseltiin seitsemästä eri sarjasta avausjaksot, joiden perusteella sitten päätettiin kolme sarjaa, joita ruvetaan seuraamaan vakituisesti anime-kertseinä. Kivoja sarjoja oli ja mielenkiintoista oli katsella itselleen uusia sarjoja, mutta huh huh kun oli istumalihakset koetuksella. Ai niin, kävin myös MONKI:ssa sovittelemassa läpällä paitoja ja samalla harrastin KAMERAHUORAUSTA mun päivän vaatetuksesta!



paita: VILA
shortsit: Liz Lisa
sukkikset: Anttila
polvisukat: H&M


more nomnom


Huomenna palailen jälleen normaaliin päivärytmiin eli PERUS KOULUMEININKEJÄ. Ja Sit illalla tulee kaveri syömään tänne. Aww yeah.

tiistai 25. syyskuuta 2012

So without my love I would not be me

Nyaaa, vitsit tänään oli rankka ja pitkän tuntuinen koulupäivä, meinas pää hajota! Kotiin asti pääsin kuitenkin JES. Tänään pitäis vielä siivota paljon, koska mun huone on yks sekamelska ja ylihuomenna olis tulossa kaveri kylään. Teen sille safkaa, toivon mukaan muistan napsia pari kuvaa aterioistamme! Siivoamisen lisäksi on luvassa soittelua ja taiteilua, toivottavasti saan kaiken aikaiseksi. Jalona tarkoituksenani olis treenata piirustustaitojani sen verran timanttiseen kuntoon, että ensi tai viimeistään sitä seuraavana kevään lohkeaisi paikka taikkiin tai kuvataideakatemiaan. Pitäkää peukut pystyssä!


Mulla on vielä tällä hetkellä sellainen nihkeä tilanne, ettei ole muuta kameraa käytettävissä kuin mun kännykän ihq superlaatukamera. Joten saatte kärsiä hieman kökkölaatuisista kuvista, pahoittelen! Onneksi tämmösissä _VAATE_KUVISSA_ tärkeintä on ehk kuitenkin  ne itse vaatteet eikä se, kuinka hieno ja hyvälaatuinen itse kuva on. Niin ja hei, saatte nauttii meiän koulun tyttöjen pukuhuoneen paskasesta peilistäki, JES!

Mutta asiaan, tämmöset vaatteet meitsillä tänään! Sukkahousut on melko no-matching, koska aamulla oli vähän ihmettelyä ja pelleilyä eri vaateyhdistelmien kanssa ja en sit jaksanu nuita punaisia toisiin vaihtaa.


paita: Vero Moda
hame: Promod
kengät: Click Shoes
sukkikset: ikivanhat, mistä lie

Äidyin koulussa hieman myös söpöilemään, höhö :3

Ja jåå, otsikko on yhest The Crashin biisist pätkä! Satun just nyt kuuntelemaan sitä ja en keksiny otsikkoo ni sopivasti rupes kertsi soimaan! Kyseessä on siis kappale nimeltään Sugared.

~

P.S. Irkin ihmemaailma muistutti mua just teen läsnäolosta, pitänee keittää kuppi tai kolme senchaa, täällä mun kämpässä on KYLMÄ!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

First tiem EVARRRRRRR (almost)

Jou!


Koko kesän suunnittelin, että muutettuani pk-seudulle aloittaisin uudestaan bloggaamisen. Minulla tosiaan on vanha blogi, mutta enpäs kehtaa sitä tänne linkittää! HAHA. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja siksi aloitankin aivan alusta.

Blogini tulee toivon mukaan käsittelemään vaatteita, taiteilujani, ruoanlaittoa/leipomista, vaatteiden tekemistä/muokkaamista ja ehkä hieman meikkaamistakin. Yksityiselämän pidän yksityisenä, mutta tänne kanavoin kaiken "harrasteeni". Ainakin toivon mukaan.


We will see what's gonna happen~!

Tällasena edustin koulussa tänään!


~

P.S. Ai niin hups, blogin nimestä piti vielä mainita! Olen siis hieman VIIMETIPAN ihminen ja näin Espooseen-muuton jälkeen olen todennut, että 95% kerroista, kun olen menossa julkisilla niin juoksen bussipysäkille/juna-asemalle. NOH, onneksi rakastan juoksemista.