maanantai 5. elokuuta 2013

Whippyaiyee~!

Tän viikon perjantaina alkaa koulu, huiii! Mut jes, käytiin tänään äidin ja pikkuveljien kanssa Korkeasaaressa moooonen monen vuoden jälkeen. Oli aivan supermahtava päivä, olen aina pitänyt kaiken maailman eksoottisista eläimistä enemmän kuin paljon. Melko monesta eläimestä totesinkin äidilleni, että haluaisin tollasen lemmikiksi! Päälläni minulla oli UFFista kahden euron päiviltä löytämäni mekko, se on tosi kiva, ihanan ohut ja viileä sen ansiosta, mutta suojaa kuitenkin hyvin vaikkapa auringolta. Voisi kyllä jonkun alushameen siihen hommata, sillä hieman läpikuultavahan se on.

mekko: UFF
kengät: Rieker (eipä kyl pahemmin tässä näy!)
olkihattu: Accessorize
kaulakoru: Glitter

Ja loppuun vielä kiva tiikeri! c:

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vaatetta ja piirakkaa

Hei vain! c:

Olin viime viikonloppuna keskenäni hieman kiertelemässä Helsingin yöelämää! Päälläni oli uusi samaisella viikolla Morticiasta ostettu toppi.

toppi: Morticia
hame: Monki
laukku: USAsta hippikaupasta
kaulahuivi: Seppälä

Yhyy kaveri lähti tänään kotiin, oli mulla pari yötä kylässä. Tein tänään meille kuningatarpiirakkaa c: Itse pidän henkilökohtaisesti enemmän ihan vain perus mustikkapiirakasta, mutta aina sitä voi kokeilla jotain uutta!


Kesälomaa jäljellä enää 3 viikkoa :OOOOOO Ja nyt olen aivan koukussa Daft Punkin uuteen levyyn, kurr :3


Toi kyl nyt näköjään soi eri sävelkorkeudelta ku levyllä mut ei se mittää! Kiva biisu <3 Vähä niiku muutki biisit tolla levyllä <3

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Birthday

Täytin tänään 22, jee! :3

Pavlova, dem hedelmät <3
Eilen oli kavereita kylässä juhlistamassa, pienellä porukalla mentiin. Teinpäs oikein supersuperhyvää kakkua, noms. Ensi viikolla juhlistan toistamiseen Espoossa ja Helsingissä vanhenemistani isommalla porukalla, huomenna on siis tiedossa matka takaisin Espooseen! Olen ollut tässä hieman kipeänä niin odotan innolla paluuta pk-seudulle, voi ruveta taas ahkerasti liikkumaan tämän läskeilyn ja liikkumattomuuden jälkeen.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

herp derp

Ääää, voi ei, blogini on aivan hunningolla ;__;

moi :3

Kävin tänään parturissa pitkästä aikaa, nyt on kesäinen ja pinkeä tukka :3 Tästä tykkään. Täytän ylihuomenna 22, jee \o/ Huomenna tulee kavereita kivasti kylään ja herkuttelemaan. Tällä hetkellä olen Mikkelissä, maanantaina takaisin Espooseen.

lesbovibat nousivat aivan uusiin sfääreihin

Niin ja joku Desucon tais olla tos pari viikkoa sitten, ketä kiinnostaa? Ei ainakaan mua ja cossaaminen olis kyl maailman noloin harrastus.

Nami One Piecestä, kuvaaja: Veera Kontiokari

Puvun tein kiireessä kolmessa päivässä, mutta onnistui kivasti ja oli aivan mahtavaa kolmen vuoden tauon jälkeen pukupelleillä, jee! Con oli muutenkin aivan 5/5, yhdessäkään ohjelmassa en käynyt. Paitsi avajaisissa.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mimicon, day 1

Olen ollut torstaista asti Mikkelissä (jälleen, olin viimekin viikonloppuna kun oli äitienpäivä, siitä ehkä myöhemmin postausta). Tänään oli ensimmäinen päivä Mimiconista, ensimmäinen Mikkelissä ikinä järjestetty con! Oli kyllä erittäin mukava ja toiminnantäyteinen päivä, Mimiconissa on paljon potentiaalbeia ainakin minun näkövinkkelistäni. Lisäksi erittäin tykki ja läheinen järjestäjäporukka, tuo aina vain lisäplussaa.

Tulimme päivästä Mikaeliin katselemaan meininkejä ja kiertelimme myyntipöydät ja taidekujan. Nälkä oli kuitenkin jo aikamoinen joten lähdimme keskustaan päin safkaamaan. Päädyimme aterioimaan Best Burgeriin, uusi hampparimesta Mikkelissä. Sieltä saa myös pizzaa, subeja sekä quesadilloja. Oli aivan erittäin hyvää ruokaa! Eikä kauheasti kalliimpaa mitä mäkkärissä on. Tosin ruoan tuleminen kesti ehkä turhan paljon.

Tältä näyttää BEST BURGER, oms le noms!~


Tästä jatkoimme takaisin Mikaelin kauniiseen ympäristöön, ehdimme juuri parahiksi katsomaan cosplay-kilpailua. Muutamien asujen kohdalla olin erittäin vaikuttunut cossaajien tasosta ja etenkin gijinka-pukukilpailun kaikki osallistujat olivat aivan mielettömän hienoja. Ainoa harmipuoli oli vain se, että gijinka-sarjassa oli 4 kilpailijaa ja heistä palkittiin 3. Mielestäni olsii voinut sille neljännellekin kisaajalle jonkun pienen palkinnon tai edes kunniamaininnan antaa, inhottavaa jäädä siksi ainoaksi yksilöksi joka ei mitään tunnustusta saa.

Nuo hinnat! Ja tarjonnan monipuolisuus!
Anygays, kilpailun katselemisen jälkeen kävimme Mimiconin meidokahvilassa, Mimicafessa. Oikeasti HUH HUH kun oli hyvät systeemit! Aivan parasta. Ihanat selkeät ohjeet, selkeät jonotuspisteet tietyn meidon/butlerin palveltavaksi ja ai ettääää, meidän ihana pieni Aura-meidomme oli aivan suloinen ;__; Otti meidät vastaan ja saattoi pöytään puhumalla japania. Ai ettää~<3 Vaikka en japania ymmärräkään kuin vain pari sanaa niin jotenkin tuli ihanan autenttinen fiilis ja ah kun Aura oli söpö puhuessaan japania :3 Aivan superhyvät herkut oli, samaten ihanan edulliset hinnat, huh huh! Kaiken lisäksi minun ja toisen pikkuveljeni vihreä tee oli aivan älyttömän katkeraa ja tummaa väriltään, kerroimme asiasta sitten meidollemme ja saimme uudet kupit teetä (uusi ja tuore erä) eikä meidän teistämme sitten laskutettu mitään. Tällaista asiakaspalvelun pitäisi aina olla.

mustikka-parfait

suklaabrownie ja kirsikkakastiketta

Kahveilun jälkeen kävimme kuvauspalvelussa ja omissa oloissamme photoshoottailemassa. Kuvailujen jälkeen kävimme katsomassa vielä ohjelman Animeskenen hyvät ja huonot uutiset. Ohjelma oli ihan kiva ja oltiin otettu mukavia uutisia animeskenen piiristä (sekä suomalaisesta että muualtakin), harmittavan vähän vain tuli mitään suurta kiistaa ja taistelua panelistien mielipiteiden välillä! Muutamaan väliin hieman provosoin ja kerroin yleisöstä oman päinvastaisen ja kärjistetyn mielipiteeni, en vain kehdannut sitä kauheasti tehdä (okei jälkikäteen panelistit sanoivat että olisin aivan hyvin voinut enemmänkin huudella omia ärräpäitäni sekaan, jutustelin siis pikkaisen heidän kanssaan ohjelman jälkeen). Mielenkiintoinen ja mukava ohjelma kuitenkin, eikä kyllästyttänyt vaikka kestikin päälle 1,5 tuntia.



Nyt täällä katsellaan Euroviisuja ja jännitellään pistelaskuja (toivottavasti Romania voittaa <3). Huomenna sitten vielä toinen conintäyteinen päivä jäljellä! :)
 Loppuun vielä Mimiconin supersöpöt maskotit! Vasemmalta oikealle PomPom, Pink Mutilator sekä Luna! :3


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

pinkkiä

Huuuh!

Vapuista on toivuttu, leirillä käyty ja huomenna taas koulua c: Vappu meni oikein loistokkaasti, vietin melko paljon aikaa vanhemman pikkuveljeni ja isäni kanssa. Tuli mm. nähtyä wappuriehan julistus pitkästä aikaa, käveltyä Otaniemestä Helsinkiin ja vappupäivänä käytyä vappulounaalla ravintola Lasipalatsissa.

Kuten vapun henkeen kuuluu, olin aattona melko värikkäissä vaatteissa ja meikeissä! Ei valitettavasti löydy kuvaa kokonaisuudesta, mutta meikeistäpä muutama kuva löytyy, hih. Ostin muistaakseni tuossa alkuvuotena Seppälästä alennuksesta ihkut pinkit tekoripset ja päätin, että vappunahan niitä on aivan pakko käyttää! Oli kyllä kivat ripset, yllättävän helppo laittaa. Yleensä tekoripset ovat ainakin minun kohdallani olleet jotenkin todella jäykkiä eli niiden kiinnittäminen luonnollisen näköisesti on hankalaa, mutta nyt onnistui ensi yrittämällä kumpaankin silmään, jihuu~


Keskiviikkona en sitten väsymystäni ja krapulaani jaksanut mitään naamaan laittaa ja muutenkin laitoin suht kasuaalit (minun mittapuullani siis) päälle. Oli kyllä kiva päivä sekin, Lasipalatsin ruoka oli aivan ilmiömäisen mahtavan hyvää, se vain suli suussa, ah!


Torstaina kävin parin kaverin kanssa uimassa ja sitä ennen kiertelin hieman Kampin Suomalaisessa. Oli tarkoituksena katsella millaisia mahdollisia vieraskirjoja siellä on tarjolla, kunnes silmääni osui tämä teos.


Olen jo monta monta vuotta halunnut kyseisen kirjan itselleni, välillä toki sen olemassaolon unohtaen! Olihan se sitten pakko ostaa. Pari sivua olen jo ehtinyt toteuttaa.


Ai niin, tulipa sitä syötyä rameniakin tuossa torstaina uimisen jälkeen! Toinen kerta Suomessa, kun ramenia syön ja ensimmäistä kertaa oli oikeasti hyvää ja autenttisen makuista. Ayassa siis nautiskelimme tätä herkkua, se sijaitsee citycenterissä.

Perjantaina lähdin tosiaan nuorten aikuisten leirille Päiväkumpuun (sijaitsee Orivedellä) ja siellä oli oikein mukavaa. Ennen matkallelähtöä join ylikalliin mokkakahvin Forumin Fazer-kahvilassa. Oli ehkä hieman ällömakea ja harmittavasti juomasta huomasi, että oltiin käytetty Tazzan jotain suklaamömmöä eikä vaikkapa mitään Fazerin omaa suklaata :( Syvä pettymys.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Jihuu~!

Joujou!

Kulunut viikko on ollut erittäin mukava ja rento. Jostain syystä mua on väsyttänyt tämän koko päivän aivan erityisen paljon. Ehkä olen tulossa kipeäksi, hmmhmm. Anyhow, meillä oli tänään koulukuvaukset ja pitkästä aikaa MEIKKASIN! Ostin pari viikkoa sitten uuden luomiväripaletin, jossa on myös oranssi, aiiiivan ihanannanna. Taisi olla jopa ensimmäinen kerta, kun menin kouluun meikeissä. Näin ainakin luulisin. Ja laitoinpa koulukuvaan mun uuden silmäpaidan :3


paita: Monki
housut: Vero Moda
kengät: Köpiksestäostettu

Sitten vielä loppuun söpöilykuva!


Tällainen lyhyt postaus tällä kertaa, vappu on jo aivan nurkan takana, ajattelin hankkia muutamia kivoja värikkäitä asusteita silmäpaidan kaveriksi vappurientoja varten, lisäksi joku päheä alaosa olisi erittäin pop! Huomenna hieman stadiin kiertelemään ja elokuviinkin uuden kaverin kanssa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

paituli

Nyt istuskellaan jälleen junassa, tällä kertaa Mikkelistä Helsinkiin ja sieltä Espooseen.

Oli mukavan helppoa olla vain kotona löhöämässä, ei tarvinnut mihinkään panostaa. Ainoa ärsyttävä asia mikä aina tapahtuu Mikkelireissuilla on se, että tulee herkuteltua ja syötyä vähän mitä sattuu! Ei kiva. Mut oujea, sainpa otettua nyt kuvan tuosta mun uudesta ostoksestani Monkista. Kyseessä on siis superkiva kauluspaita, jota katselin jo pari viikkoa aiemmin. Nyt vaan hieman kuumottaa et hei muistinkohan mä nyt sit loppujen lopuksi laittaa sitä takaisin matkalaukkuuni kuvaamisen jälkeen ;__; Kotona sitten näen!


Kohta onkin jo vappu, olen melko innoissani siitä!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

oujea

Joujou.

Enpä ole säälittävän pitkään aikaan tänne mitään kirjoittanut! Syynä on se, että vituttaa taas vaihteeks oikean kameran puute (olisin onnellinen ihan perus digiräpsyttimestä) sekä oman huoneeni kököistä peileistä, joiden kautta on vähän meh ottaa kuvia. Voin joskus ottaa niistä kuvan todistusaineistoksi.

Elämäni on rullaillut kivasti, harjoittelut on harjoiteltu ja nyt on kunnon löröämis-vaiheet menossa. Käyn kuitenkin säännöllisesti liikkumassa ja rääkkäämässä kroppaani, täältä tullaan näkyvät vatsalihakset! \o/ Viime viikolla oikeasti oikeasti kävin vähänniiku treffeillä, ensimmäistä kertaa elämässäni! Oli aika semimaukasta. Tai oikeastaan supermaukasta, haha. Viime viikolla ostin myös vihdoin ja viimein Von Hertzen Brothersin uuden levyn Nine Lives. Tässä nyt taas sitä kuuntelen, pitäisi jossain vaiheessa kuunnella ajatuksella läpi samalla lyriikoita lukien. Mun sanojenkuulemistaidot on aivan säälittävät mitä nyt musiikkiin tulee. Suomalaisistakin biiseistä joskus vaikea saada selvää et mitäs ihmettä siinä nyt lauletaan. Oon vammanen jee.

Tällä hetkellä istuskelen junassa, tää lähtee ihan niiku ~minuutin päästä. Olen lähdössä Mikkeliin melko ex-tempore, viimeksi olin siellä pääsiäisenä. Kävin tässä ennen junaantuloa ostamassa Monkista yhden ihkun paidan, jota sovitin jo 2 viikkoa sitten, mutta hinta jäi järkyttämään. Mut pakkohan se oli saada, haha. Siitä varmaan vois sit ottaa kivan kuvan Mikkelissä (koska siellä on kivahko kamera ja ihan ok peilit ja äiti jonka voi nakittaa sopivasti kuvaamaan). Tässä kuitenki viel tämmönen ihkuli kuva mun ULKOVAATTEISTA, eipä oo tainnu koskaan ennen olla täällä blogissa kuvaa siitä millasia päälivaatteita käytän!


Takki on Mikkelistä kirpparilta, aika kiva! Toiset sanoo et se on ihanan värinen ja muuta, yksi ihminen on sanonut, että on kuulemma vanhojen mummojen käyttämä takki! "Huppari" (sitaatit koska siin ei oo ees huppuu) on meidän koulun eli Omnian tommonen kiva huppari, jonka sain tiistaina, kun osallistuin SAKUstars-kulttuurikisoihin meidän koulusta. Ihkuleopardikuosipaita on z.i.p.:stä ja farkut Vero Modasta. Kaulahuivi myös kirppikseltä! Tossa onki hieno kiva teaseri siitä et mitä ostin Monkista.

On muuten ihanaa, kun ulkona lämpenee, ei enää tarvitse olla niiiiiiin sipuli mitä olin talvella! Eli nykyisin pärjää about neljällä kerroksella vaatteita, tossa kovimmilla pakkasilla mulla tais olla 10-11 vaatekerrosta päällekkäin, hehe. Monelta tuli kuittia asiasta! Onneksi talvitakkini on jäänyt auttamatta isoksi, niin sinne mahtuu ne miljuunat villapaidat alle.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kouluun takaisin

Hei!

Tänään alkoi uusi jakso eli harjoittleu Café Lasipalatsissa loppui viime perjantaina ja tänään oli taasen koulua pitkästä aikaa. Meillä on maanantaisin konditoriatunteja, tehtiin marsipaanikakkuja ja koristeltiin pääsiäis-teeman mukaisesti! Oli oikein mukavaa :)



Noita pupuja oli tosi kiva tehdä ja niistä tuli aivan erittäin suloisia! Tein myös toisen kakun, jossa oli tipuja, mutta en ottanut siitä kuvaa.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Naminami :]

Tänään tuli hieman herkuteltua! Kävin yhden hyvän kaverini kanssa kahvilla harjoittelu-paikassani ja ostettiin hyvii kakkuij. Minun tekemiäni, tietenkin.

mango-rahkakakku ja marianne-valkosuklaakakku :)
Sitten vielä herkkunomituskuva rocky roadista, hieman on reseptin säätämiset ja hiomiset meneillään, mut on superin makuista kyl jo nyt!

niin paljon vaahtokarkkia ja suklaata ! :3
 Ja äh ku mun kännykän kamera on niin huono ja muutenki valaistukset kehnot täällä mun kämpillä niin en kyllä viiti laittaa kämäsii kuvii mun vaateostoksista :( Näette niitä sitten kuitenkin joskus, kun laitan taas asukokonaisuuskuvia sun muita! Sellaiset ovat muutenkin mielenkiintoisempia ja kivempia kuin vain kuvat räteistä jollain tylsällä taustalla.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

robotti!

Oon ostanu tämmösen ihanan kaulakorun useampi viikko sitten c: Robotit ovat ihania. Siis tuollaiset söpöt ökkömökkörobotit.


Nyt himoitsen yhtä paitaa Vero Modasta, käyn varmaan torstaina sen itselleni ostamassa, hehe!

maanantai 25. helmikuuta 2013

torstai 21. helmikuuta 2013

kaikkeeeee mahdollista~!

PHIUUUUUH, enpä oo pitkään aikaan mitään tänne kirjottanu!

Nyt on työharjoittelu lähtenyt mukavasti käyntiin Café Lasipalatsissa ja tällä hetkellä vietän hiihtolomaa. Maanantaina pääsee taas työskentelemään keittiön tiloihin! Nautin tuosta harjoittelupaikastani melkoisesti.

Viime viikolla olin bongannut Kampista mormor cupcakesin myyntitiskin ja kävin hieman katselemassa siellä myytäviä kuppikakkuja. Näyttivät ihan makoisilta ja myyjän kanssa hetken aikaa juteltuani hän kertoi, että ystävänpäivänä olisi tarjouksena kaksi kuppikakkua yhden hinnalla. Olihan sitä sitten pakko mennä hyödyntämään 14.2. Ostin tuplasuklaakuppikakun ja mansikkakuppikakun, jossa oli limemarenkia päällä.


Pakko kyllä sanoa, että oli hieman pettymys. Ei siis maun tai minkään muunkaan puolesta sinänsä. Mutta se koostumus. Huomasi kyllä, että kuppikakkuja säilytetään kylmässä, oli mennyt aivan järkyttävän kamaliksi. Tiedättekö, sellaisia hieman liian tiiviitä, ei tarpeeksi kuohkean makuisia ja huonolla tavalla kosteita. Varmasti olisivat olleet tuoreina/huoneenlämmössä säilytettyinä paljon paremman makuisia. Sitä paitsi voikreemistä tulee ällöttävän kovaa, kun se viilenee liikaa.

Ystävänpäivänä käväisin nopeasti myös Sellon uudistuneessa Vero Modassa, jossa kaikki tuotteet olivat 25% alennuksessa! Löysin aiiiivan superihanan kauluspaidan ja kivan takin! Takista tulee kuvaa ehkä hieman myöhemmin.

Viime viikonloppuna olin Lahdessa, siellä oli Desucon Frostbite. Toimin Green Roomissa vänkärinä, tein conin aikana 8 tuntia töitä. Vänkäröintikokemus oli ensimmäinen elämässäni ja oli kyllä erittäin mukavaa puuhaa, pakko hakea kesädesuunkin sitten vänkäröimään! Oli muutenkin kokonaisuudessaan aivan loistava con, vaikka en oikeastaan käynyt ~missään ohjelmassa. Okei, katsoin Hall Cosplayn näytöksen. Lahdesta kotiuduin vasta eilen, huomenna lähdenkin sitten Mikkeliin päin jee! :)

mun ihana sammakko-franklin pääs poseeraamaan cosplay-maskotin kanssa! :3
kuvaaja: Veera Kontiokari
Wuhuu! \o/ Ehkä vois taas vähän useammin bloggailla c:

P.S. Ai niin, olin tänään toisen pikkuveljeni kanssa tutuilla kylässä, syötiin ihan supernomsnoms-jäätelöannokset! Niihin tuli omenaa, persikkaa, päärynää, banaania, mansikkasurvosta, vanilja- ja suklaajäätelöä, suklaa- ja kinuskikastiketta, kermavaahtoa, nonparelleja ja kismet-suklaata! PARASTA IKINÄ.

perjantai 8. helmikuuta 2013

time to get ill

JEE OON KIPEE. Tänään koulus meinasin vähän kuolla yhdessä vaiheessa ja muutenki oli virta poissa ja tekis mieli vaa nukkuu. Meen kuitenkin tänään näkemään Okkua Helsinkiin, pitkästä aikaa nähdään oikeesti kunnolla, mokoma kun oli syksyn Japanissa c:

Mutta now to the main point. Otin tänään kuvat nuista hiustuotteista mitä sain eilen hiusmalleilun johdosta itselleni! En ole vielä kumpaakaan päässyt testaamaan, mutta kivalta vaikuttaa. Toinen on siis sampoo värjätyille hiuksille ja toinen hiusvaha! Jee, nyt voin sit laittaa hiukseni päheesti pystyyn ja sekasin.

sampoo c: 
vaha c:

Vahaa tulen todnäk käyttämään huomenna ensimmäisen kerran, kun menen kaverini 22-vuotispippaloihin! Hauskaa. Ja sitten vielä kenkulit, jotka ostin viime viikonloppuna Mikkelistä (oli aika tuntuva tarjous!), käytän noita sitten Desucon Frostbitessa sunnuntaina :3

Niin ja kakku, jonka tänään tein Nooran kanssa koulussa! :DDD Opettaja hieman kritisoi sitä et myös toi kermavaahto on vihreetä. Mut ei se mitään, ite tykkään, vai onks toi ihan kauhee? o__O

possut ja susi sulassa sovussa :3

torstai 7. helmikuuta 2013

hair-modeling

Jou!

Olin tänään Wellan hiusmallina Kampin Sähkötalolla. Oli ihan sika kiva päivä, tosin pitkä. Menin paikan päälle klo 9 aamulla ja pääsin poistumaan vähän ennen kahdeksaa. Kuudelta oli hiusnäytös asiakkaille ja siellä sit sain ensimmäistä kertaa elämässäni kävellä catwalkilla ja malleilla, haha. Yhteensä meitä oli 16 mallia paikalla. Kiva porukka oli! Hiustenleikkuun ja värjäyksen lisäksi sain pari tuotetta myös kotiin, yay! Otan niistä vaikka huomenna kuvat :)
meikkien kanssa hiukset valmiina :]
ja sivulta ^-^
Kuten SAATATTE huomata niin pituutta lähti jonkin verran ja tuli tummempaa väriä ja violettia ja sinistä! Ai että kun rakastan näitä hiuksia. Mun kampaaja oli maailman paras :3

tiistai 5. helmikuuta 2013

I wanna be an artist one day

Sain tänään yhden piirrokseni valmiiksi, jee! Samalla intouduin ottamaan toisestakin hieman vanhemmasta (viime vuoden loppupuolelta) piirustuksesta kuvan c:



Ylemmän kuvan sain siis tänään valmiiksi, koko on A3, alempi on piirretty about A5-kokoiselle paperille. Värityö tehty puuväreillä, toinen sitten lyijykynällä. Olis tosiaan kiva päästä taidetta opiskelemaan täs ehk joskus. Vaikka eihän sitä taiteilijoiksi opiskella, taiteilijoiksi tullaan elämän ja jatkuvan tekemisen kautta.

torstai 31. tammikuuta 2013

Kouluilua

Meillä on nyt menossa konditoriatunteja koulussa ja ne on superkivoja :) Tällä viikolla tein elämäni ensimmäiset marsipaanikakut, oli hieman haastavaa, mutta erittäin mukavaa näpertelyä! Tänään tehtiin myös perunaleivoksia kaiken maailman kakkupohjajämistä sun muista, tuli supernameja.

Ruusukakku :) Minä tein 2 etualalla olevaa ruusua sekä
pienet lehdet ja kauemman isoista lehdistä, kaverini auttoi
ja teki ison ruusun ja yhden pienen ja toisen ison lehden.

Niin hyviä perunaleivoksia 8DD Rommia ja kahvilikööriä sisältävät, noms!

Eilen tekemäni leijonakakku. Oon semityytyväinen :]


Eipä oikeastaan muuta tällä kertaa, menen huomenna Mikkeliin viikonlopuksi! o/

lauantai 19. tammikuuta 2013

Funky Friday II

Joujou, eilen oli jälleen Funky Friday Helmessä! Olin paikan päällä vasta joskus yhden aikaan, koska jostain syystä osasin derpata kunnolla ja en jotenki muistanu miten sinne kävellään! Vaikka oon ollu Helmessä useamman kerran. No, aina ei voi voittaa, ja pakkasessa kävely on kiv--, inhottavaa.

Piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa kikkailin astetta enemmän hiusten kanssa, oon maailman huonoin kampausten tekijä. En osaa edes tehdä itselleni kunnollista poninhäntää lol. Syy tähän: olen pienestä pitäen ollut ~aina hiukset auki. Joskus vois opetella tekemään ranskalaisia lettejä ni sit vois tehä kaikkee hauskaa hiuksilleen.

kampaus sivusta c:

ja about edestä!

Tuossa on siis tehty niin, et laitoin hiukset takaa kii ponkkarille ja sit vaan kihartelin poninhännän hiukset pienissä osioissa, tupeerasin jokaista osiota tyvestä ja kiinnitin sitten pinnillä johonkin sopivaan näkemääni kohtaan. Etusivuhiukset kiharsin myös jee ja otsis nyt sai pysyä omana itsenään, hihs. Tuo pinni on sellainen kiva söpö kissanpääpinni, jonka sain kaveriltani Vilmalta synttärilahjaksi kesällä c:


perjantai 18. tammikuuta 2013

whooooops!

Ohups, oon ruvennu tykkäämään Rihannasta! Siis ihan oikeasti. Oon vaan niin vaikuttunu sen eläytymisestä kappaleisiin ja tanssitaidoista ja sen kauneudesta ja lauluäänestä sun muusta. Ja ai että ku se on kehittyny kyl paljon. Nykyään Rihanna on jotenki niin sensuelli ja naisekas ja superseksikäs, mrau~! Tykkään tuollaisista naisista. No homo.


Uh äh tos videos, kun Rihanna tanssii noiden alkuasukasmiekkosten kanssa, ni sil on kyl tosi kivat vaatteet! Vois kehitellä jotai inspiraatiota tulevan kesän pukeutumiseeni c: Diamondsissa on myös aiiiivan ihana video ja uuh. Aluks en tykänny siitä kappaleesta ollenkaan, mut nykyään tykkään <3

torstai 10. tammikuuta 2013

a little gift for you


Tällaista tänään c: Huomenna on viimeinen harjoittelupäiväni Mankkaan Fazer-leipomossa, joten päätinpä kiitokseksi elämäni ensimmäisestä työharjoittelusta ja oikeasti pitkäkestoisesta työnteosta tehdä leipomon henkilökunnalle keksejä sekä kiitoskortin! Tällainen tuskin on yleistä harjoittelijoiden keskuudessa. Mun mielestä on aina kohteliasta kiittää ja nautin kaikenmoisista kiitoksenosoitusten tekemisestä ja muutenkin ihmisten ilahduttamisesta. Hihhii.

Nyt nukkumaan sillä huominen viimeinen työpäivä alkaa jälleen kerran 06:00!

Jos kiinnostuneita ilmenee (kiinnostuksen voi ilmaista esim. kommentoimalla tätä merkintää!) niin voin joskus julkaista ohjeet noihin kaakaokekseihin mitä tein, kyseessä on mummon joku ikivanha ohje :)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Simple things

Ah, kävin eilen valkosuklaakaakaolla Kampin Kaakaopuussa. Sieltä saa parhaan valkosuklaakaakaon ever, suosittelen ehdottomasti siellä käymistä.


Ostin eilen Kampista itselleni myös paidan Forumin Seppälästä lastenosastolta c: Paita oli kaiken lisäksi tarjouksessa, joten erittäin edulliseksi kävi! Tässä kuva paidasta päälläni ja samalla tämän päivän asu, ou jee.

paita: Seppälä
hame: Monki
sukat: Seppälä
villasukat: ties lie mistä!